Archive | June 2021

Suomalaiset ovat resurssiviisasta niksikansaa – vallitseva pandemia-aikakin näkyy Pirkka-nikseissä

Suomalaiset ovat ehdottaneet Pirkka-lehden Niksi-Pirkka-palstalle vuodesta 1974 lähtien yli 100 000 niksiä, joista pitkälti yli 40 000 on julkaistu lehdessä.  Vanhoistakin nikseistä näkee, että vastuullinen kuluttaminen ja kierrättäminen on suomalaisille hyvin tuttua: jos jokin hajoaa, se yleensä joko korjataan tai otetaan uusiokäyttöön. Niksit ja niiden suuri lukumäärä ovat todisteita paitsi luovuudesta, myös siitä, että maailmalla levinnyt life hack -ilmiö taidettiinkin keksiä alun perin Suomessa.

Kun ensimmäiset niksit julkaistiin Pirkka-lehdessä, säästäväisyyden ja kierrätyksen henki näkyi palstalla jo tuolloin. Niksi-Pirkan tarina alkoi Pirkka-lehden numerossa 1–2/1974. Ensimmäisiä niksejä olivat muun muassa miesten paidan uusi elämä tyynyliinana ja pehmeän pyyhkeen käyttö tiskialtaan pohjalla suojaamassa perintöposliineja.Myös nyky-Niksi-Pirkassa ekologisuus, kestävä kehitys ja kierrätys ovat niksien ydintä. Niksit heijastavat aikaansa ja ihmisen kekseliäisyyttä niin arjen kuin juhlankin helpottamiseksi, ja niistä näkee, että trendikäs resurssiviisaus on osattu Suomessa jo pitkään. Vallitseva pandemia-aikakin näkyy nikseissä: nikseissä pyritään hyödyntämään myös korona-ajan arkitarvikkeita uudella tavalla. Nähtäväksi jää, tuleeko kasvomaskeista samanlainen niksien vakioväline kuin sukkahousuista: tällä hetkellä maskiniksejä saapuu toimituksiin kuitenkin selkeästi sukkahousuniksejä enemmän.

Niksipoimintoja viideltä vuosikymmeneltä

1974:
Hullunkuriset perheet -pelikorteista häviää lasten leikeissä helposti kortteja, eikä uutta pakkaa raaski ostaa vähän väliä. Minä leikkaan lapsille kuvia maitotölkeistä. Näin he oppivat pelatessaan tuntemaan eläimiä, kasveja ja sieniä.

1978:
Uuden tiskiharjan ostettuasi pane entinen palvelemaan WC-harjana. Parempaa tuskin löydät, ja markkojakin säästyy.

1983:
Jos haluat välttää arimpien vaatteidesi nuhrautumisen vaatekaapissa, ota iso muovikassi, tee pohjaan reikä ja pistä ripustin siitä läpi. Näin pussi jää suojaamaan vaatetta.

1987:
Ennen kuin heität roskiin tai kaatopaikalle kananmunakennoja, pieniä lasipurkkeja, lankarullia, keittiöpaperirullan hylsyä yms., kysy lähimmästä tarhasta tai päiväkerhosta, tarvitaanko siellä ilmaista askartelumateriaalia. (K-ryhmä lisää, ettei nykyään kannata muutenkaan heittää roskiin, vaan kierrättää jo XX K-ruokakaupan yhteydessä löytyvässä Rinki-kierrätyspisteessä.)

1990:
Kun teen kaupan pakastepuolukoista survosta, nuijin puolukat pussissaan ja leikkaan ja tyhjennän pussin vasta sitten. Säästyy tiskiltä nuija ja kokki.

1996:
Juustosta jää lopulta jäljelle niin pieni pala, ettei sitä voi raastaa eikä viipaloida. Purista se valkosipulipusertimella, niin saat hyvää käyttötavaraa esim. lämpimän leivän päälle tai salaatin joukkoon.

2001:
Piirakkaa leipoessa et tarvitse erillistä astiaa voin sulatukseen, kun laitat voin suoraan piirakkavuokaan ja lämmität vuoan. Säästät astian, työvaiheen, aikaa ja sähköä.

2004:
Nuudelipusseista jää ylimääräisiä maustepusseja. Kun kaadat ylimääräiset mausteet sirottimeen, saat uutta makua makaroneihin.

2011:
Nykyauton mittariin saa eri näyttöjä. Laita oletusnäytöksi polttoaineen kulutus sadalla kilometrillä, niin säästät ajaessasi polttoainetta ja luontoa, kun seuraat kulutusta ajaessasi.

2019:
Kesäaikaan paras pefletti on raparperin lehti. Käytön jälkeen kompostiin!

2021:
Joku kaunis päivä maskeja ei ehkä enää tarvita. Säästä yksi kangasmaski riippumatoksi Barbielle, ja ehkä toinen Kenillekin.

Tiesitkö tämän nikseistä?

  • Suomalaiset ovat ehdottaneet Pirkka-lehden Niksi-Pirkka-palstalle vuodesta 1974 lähtien yli 100 000 niksiä. Pirkka-lehden verkkoarkistossa luettavissa on reilut 40 000 niksiä sekä useita niksikoosteita eri teemoilla.
  • Kaikkien 100 000 niksin lukeminen veisi keskivertolukijalta noin kymmenen vuorokautta – ilman taukoja.
  • Niksi-Pirkka-palstalla julkaistuissa nikseissä esiintyy lähes 2 000 eri välinettä. Useimmin esiintyviä välineitä ovat sukkahousut, muovipussi, matkapuhelin, sukka ja muovipullo. Nikseihin löytävät nopeasti tiensä myös kokonaan uudet välineet kuten selfiekeppi.
  • Niksit vuodesta 2007 eteenpäin on koottu Pirkka.fi:n Niksi-arkistoon. 47 000 niksin verkkoarkistosta voi hakea myös hakusanalla.
This entry was posted on June 4, 2021, in Kotityöt.